RESEPTIT

Kaikkia reseptejä olemme käyttäneet enemmän tai vähemmän varioiden, kokeilun iloa ja herkkuhetkiä toivottaen, Kata & Emmi <3

PARAS SUKLAAKAKKU

200 g voita
200 g tummaa suklaata  - sulata nämä

3 dl sokeria (esim. kookossokeri, intiaanisokeri) - lisää sulatettujen joukkoon
5 luomumunaa - sekoita yksitellen joukkoon
1 rkl kurpitsansiemenjauho tai muu valitsemasi jauho
ripaus laadukasta suolaa - sekoita joukkoon

Voitele irtopohjavuoka / pistä pohjalle tarvittaessa leivinpaperi. Paista uunissa 200'C 10-20 min. riippuen uunista ja vuoasta. Valmista kun reunat ovat hieman hyytyneet mutta keskiosa vielä heiluu. Jos tulee samana päivänä syötäväksi paista hieman valmiimmaksi. Parasta seuraavana päivänä. <3

 

CHIAPUURO (kahdelle)

4dl vettä/Kookosmaitoa/Kaurajuomaa yms.
3rkl-1dl chiansiemeniä
(maun mukaan makeutusta esim hunajaa, agavesiirappia, taatelia, banaania)
+ lisäksi halutessa gluteenittomia kaurahiutaleita, muita siemeniä, marjoja...

Sekoita chiansiemenet nesteeseen ja anna turvota jääkaapissa yön yli tai vähintään 3 tuntia. Päälle voit laittaa maun mukaan marjoja, hedelmiä, pähkinöitä jne. Villalla oli esimerkiksi tehty nektariinista tehosekottimella päälle 'smoothie' kerros. 

Kesäiset juomat:

Ananas, lime ja minttu
Vesimelooni, kurkku, minttu ja sitruuna

Paloittele ainekset ja surauta sileäksi tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa kylmää vettä. Kookosvesi myös kiva vaihtoehto!

KAALISALAATTI (kahdeksalle)

1/2 kerää valkokaalia (punakaalikin käy)
2 porkkanaa
1 purjo
1 fenkoli
250g pinaattia (tuoretta tai pakastettua)
Yhden sitruunan mehu
(1/2dl saksanpähkinärouhetta ja 1/2dl hasselpähkinärouhetta)

Kastike:
4 valkosipulinkynttä
1 1/2dl oliiviöljyä
1tl merisuolaa
2tl kurkumaa
2rkl hienonnettua inkivääriä
1 maustemutallinen jauhettua chiliä

KUKKAKAALIPIIRAS currylla ja kookoksella (kuudelle)

Pohja:
1 1/2dl keitettyä riisiä
1 muna
1/2 valkosipulin kynsi
1/2dl kookoshiutaleita
1 1/2tl yrttisuolaa
1 maustemitallinen mustapippuria

Täyte:
300g kukkakaalia
1 omena
2rkl currya
2rkl kookoshiutaleita
1/2 banaani

Munamaito:
1rkl mikserillä hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja
3 munaa
1/2rkl currya
1dl jogurttia
1 1/2dl maitoa
1/2 valkosipulin kynsi

Päälle: 
2rkl auringonkukansiemeniä
(100g vuohenjuustoa/fetaa)
Ripaus currya

Esipaista pohjaa 15min 200 astetta. Nosta lämpö 225 asteeseen ja paista 25min tai kunnes munamaito on hyytynyt.

 

LINSSIKEITTO (kuudelle)

2 rkl kookosöljyä
1 iso sipuli tai 2 pientä
3 valkosipulinkynttä
2 tl kurkumajauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
1/2 tl chilijauhetta
1,5-2 rkl suolaa
400 g x 2 tomaattimurskaa
1 vettä
3-5 dl punaisia linssejä kuivana
2 dl kookoskermaa/kookosmaitoa

Huuhdo linssit huolellisesti siivilässä kylmällä vedellä. Hienonna sipuli sekä valkosipuli ja laita ne mausteiden sekä voin kanssa kattilaan. Kuullota kevyesti miedolla lämmöllä, mutta älä päästä raaka-aineita ruskistumaan. Lisää joukkoon vesi sekä tomaattimurskat. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää joukkoon huuhdotut linssit. Anna keiton kiehua 30 minuuttia ja lisää vielä kookoskerma joukkoon. Anna hautua 5-10 minuuttia kannen alla ennen tarjoilua.

 

CURRY (neljälle)

1 sipuli
2rkl raastettua inkivääriä
Kookosöljyä
1 maustemitta currya
1/2 maustemittaa chiliä
1 maustemitallinen mustapippuria
1 maustemitta kurkumaa
1 maustemitta kardemummaa
1 maustemitta korianteria
1 maustemitta juustokuminaa
Kesäkurpitsaa
Munakoisoa
Perunaa/bataattia
Vihreitä papuja
Herneitä
Vettä
Kookosmaito/kerma

Sulata öljy padassa, lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli, kunnes ovat pehmenneet. Laita lämpöä pienemmälle ja lisää mausteet. Sekoita noin 30 sekuntia. Varo ettei mausteet pala! Lisää joukkoon huuhdellut ja pilkotut sekö kuoritut kasvikset. Lisää vettä ja lopuksi kookosmaito/kerma tai kerma. Valmista kun kasvikset ovat kypsiä. Tarjoile riisin kanssa.

PAAHDETUT MUNAKOISOT

Munakoisoja, puolitettuina tai ohuempina viipaleina
Oliiviöljy
Laadukas suola
Pippuri

Öljyä, suolaa ja pippuroi munakoisot, paahda uunissa 225'C kunnes pehmenneet ja saaneet väriä pintaan n. 20-40 min koosta riippuen.

 

SIEMENLEIPÄ

1 dl chiansiemeniä
3 dl vettä (lisää vettä tarvittaessa jos liian kuivaa)
3 dl haluamiasi siemeniä esim. auringonkukan, kurpitsan, hampun, seesamin..
1 dl jauhoja, esim. kurpitsansiemenjauho, kikhernejauho..
loraus öljyä
suolaa
halutessa mausteita, esim. garam masala, jeera

Sekoita ensin chia veteen ja anna hetken turvota, lisää sitten muut ainekset. Paista 200'C n. 20 min. riippuen paksuudesta.

Inkiväärismoothie (kahdelle)

1 omena
1 päärynä
4dl vettä
1 sellerinvarsi
1 kourallinen baby-pinaatinlehtiä
1 kourallinen rucolanlehtiä
1-2rkl raastettua tuoretta inkivääriä

Käytä mahdollisuuksien mukaan luomulaatuisia hedelmiä ja kasviksia. Huuhtele ja paloittele omena ja päärynä. Raasta inkivääri. Laita kaikki ainekset mikseriin ja sekoita vihreäksi juomaksi.

Spiruliinashotti:

Spiruliinaa
Sitruunaa
Suolaa
Makeutusta agavesiirapista
Vettä

Avokado-sitrus raakakakku

Pohja:

2 dl mantelijauhoja/kokonaisista manteleista tehosekoittimella pienennettyä murua
n. 5 dl kuivattuja taateleita
1 dl kuivattuja aprikooseja
4 rkl kookoshiutaleita
ripaus ruususuolaa
0,5 tl kanelia

täyte:

4 avokadoa
1 kypsä banaani
½ dl sulaa kookosöljyä
½ dl sulaa kookosmannaa
4-7 Limen ja sitruunan mehua (ja muutaman sitruksen kuorta, jos luomua)
1/2 dl agavesiirappia
4 dl kookoskermaa

Sekoita pohjan ainekset tehosekoittimessa. Mikäli koneen tehot eivät riitä, voit auttaa leikkaamalla taateleita ja aprikooseja pienemmäksi. Pohjassa voi hyvin olla tekstuuria! Painele massa irtovuokaan, jossa on leivinpaperi. Laita hetkeksi pakkaseen. Surauta tehosekoittimessa kuorittu avokado,  banaani, sitrusmehu, kookoskerma ja agavesiirappi. Lisää lopuksi vesihauteessa sulatettu kookosöljy ja -manna. Maista maku, lisää tarvittaessa makeutusta. Kaada massa pohjan päälle ja anna hyytyä pakkasessa. Ota kakku sulamaan jääkaappiin hyvissä ajoin ennen tarjoilua!

Raakasuklaat (perusohje):

0,5 dl kookosöljyä
0,5 dl kaakaovoita
0,5 dl kookosmannaa
0,5 dl-1dl raakakaakaojauhetta
Ripaus suolaa
Agavesiirappia tai hunajaa maun mukaan
Voit myös lisätä esim. lucumaa tai macaa sekä carob-jauhetta
Villalla lisäsimme suklaan sekaan tuoretta rosmariinia, laventelia, ruusun terälehtiä. Mukaan voi laittaa myös pähkinää, gojimarjoja...

Sulata kookosöljy, kaakaovoi ja kookosmanna kulhossa vesihauteessa. Lisää raakakaakaojauhe, suola, makeutus ja mausteet. Kaada muotteihin tai lautaselle ja anna jähmettyä jääkaapissa tai pakkasessa vähintään puoli tuntia. Anna sulaa pieni hetki, tarjoile ja nauti :) 

Lasagne paahdetuista kasviksista ja sitruunaricottasta

2 isoa munakoisoa
2 isoa kesäkurpitsaa
4 punaista paprikaa
400 g herkkusieniä (2 rasiaa)
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
500 g ricottajuustoa
1 sitruuna
kourallinen tuoretta basilikaa
250 g mozzarellajuustoa (2 palloa)
100 g parmesaanijuustoa
lasagnelevyjä

Tomaattikastike:
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 tlk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
1 tl sokeria
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Aloita tomaattikastikkeesta. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipulia ensin vähintään 5 minuuttia. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki.

Kaada joukkoon säilötyt tomaatit mehuineen. Lisää sokeri, suola ja mustapippuri. Anna kastikkeen muhia kannen alla hiljalleen poreillen noin tunti. Voit välillä sekoitella kastiketta, jotta tomaatit muhentuvat.

Poista munakoisoista kanta ja leikkaa munakoisot pitkittäin noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Poista kesäkurpitsoista päät, leikkaa kesäkurpitsat puoliksi ja viipaloi puolikkaat pitkittäin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi.

Halkaise paprikat neljään lohkoon, poista siemenet ja kanta.

Lado kaikki kasvikset vieri viereen 3 pellille leivinpaperin päälle, paprikat kuoripuoli ylöspäin. Sipaise munakoisojen ja kesäkurpitsojen pintaan hieman oliiviöljyä esim. silikonista sutia apuna käyttäen (paprikoita ei tarvitse öljytä).

Paahda kasviksia grillivastuksen alla tai hyvin kuuman uunin yläosassa, kunnes kasvikset ovat saaneet kauniin värin. Anna jäähtyä.

Poista jäähtyneistä paprikoista mustaksi paahtuneet kuoret. Ripottele kasviksille kevyesti suolaa.

Puhdista ja paloittele herkkusienet. Kuumenna pannu savuavan kuumaksi, lisää tilkka öljyä ja paista herkkusienet kovalla lämmöllä kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Mittaa ricottajuusto kulhoon. Pese ja kuivaa sitruuna huolellisesti. Raasta sen keltainen kuori ohuelti hienolla terällä. Halkaise sitruuna ja purista mehu. Sekoita kuoriraaste ja mehu ricottaan. Hienonna basilika ja lisää ricottaseokseen.

Leikkaa tai revi mozzarella pieniksi paloiksi ja raasta parmesaani.

 

Kokoa lasagne. Laita laakean uunivuoan pohjalle hyvin ohut kerros tomaattikastiketta, sen päälle kerros lasagnelevyjä, sitten ohuelti ricottaseosta. Lado päälle paahdettuja kasviksia ja herkkusieniä. Ripottele niille hieman parmesaaniraastetta.

Lisää jälleen tomaattikastiketta, lasagnelevyjä jne. Säästä viimeisten lasagnelevyjen päälle hyvä kerros ricottaseosta. Ripottele sen päälle mozzarellapalat.
(Voit valmistaa lasagnen tähän asti jo hyvissä ajoin, vaikka tarjoilua edeltävänä päivänä. Peitä tuorekelmulla ja säilytä jääkaapissa.)

Paista lasagne 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Raakaworkshop ja illallinen

 

Spelttirieska pannulla

 

Spelttijauhoja n. 2Dl per leipä. Täysjyväjauhoista tulee karkeampaa leipää, jos haluaa hienoa herkkuleipää voi käyttää speltin ydinjauhoa.
Suolaa n. Puoli teelusikallista per leipä
Vettä
Halutessasi mausteita, esim. juustokumina toimii hyvin.
Öljyä. N 1-2rkl/leipä

Tee näin:
Kuumenna teflonpannu kuumaksi.Varaa viereen vesikulho.

Sekoita kulhossa jauhot, öljy ja suola ja lorauta varovaisesti vettä samalla sekoittaen. Tavoitteena löysähkö koossa pysyvä taikina. Laita nyrkinkokoinen (=yksi leipä) taikinanpala kuumalle pannulle kasta kätesi vesikulhossa ja taputtele taikinapallo litteäksi leiväksi pannulle. Anna paistua kunnes pinta kuivuu, voit varovaisesti nostaa leipä ja katsoa alapuolta, tavoitteena hieno rusketus. Käännä leipä lastalla ja paista toinenkin puoli. Tässä vaiheessa on yleensä hyvä vähentää lämpöä, muuten leipä alkaa palaa.

 

Punainen Pesto (1 jälkiruokakulhollinen, n.5dl)

Aurinkokuivattua tomaattia 2prk (tai toinen tomaatti + oliivipurkki)
Keskikokoista valkosipulikynttä 6kpl
Ruukullinen tuoretta Basilikaa tai 2rkl kuivaa
1tlsk raffinoimatonta meri-tai vuorisuolaa

Kaada tomaattipurkeista ylimääräinen öljy pois ja laita kaikki ainekset blenderiin, blendaa tasaiseksi massaksi ja nauti. Jos haluat voit lisätä reseptiin kourallinen liotettuja pinjansiemeniä tai cashewpähkinöitä, tällöin saat maultaan tasapainoisemman ja raskaamman peston.

 

RaakaKeitto   (n.1L)

Tarvitset Näitä:
1 Avocado
10 Porkkana
50-100g Pinaattia
Raffinoimaton merisuola 

Tee näin: Mehusta 10 keskikokoista porkkanaa ja kaada mehu tehosekoittimeen. Blendaa joukkoon 1 kypsä avokado ja ripaus hyvää suolaa. Hienonna veitsellä pinaattia ja ripottele keiton pinnalle koristeeksi.

 

Inkivääri Sitruuna Pommi

Tarvitset:
Omenaa 16
Kurkkua/varsiselleriä 8
sitruunaa 8
Inkivääriä
Parsakaalin vartta salaatista
Mehusta ainekset mehustimessa.

 

Parsakaali/kesäkurpitsasalaatti 4 hlö

Porkkanaa keiton bulkki
Ituja koura
Avocadoa 2
Parsakaalia 1 / tai kesäkurpitsaa 2
Aurinkokuivattua tomaattia 1/2 purk
Omenasiiderietikkaa
Oliiviöljyä
Cashew 3/4 dl
merisuolaa
pippuria

Tee Näin:
Irrota parsakaaleista nuput ja laita ne kulhoon. Ota varret talteen (käytetään edellisen reseptin Pommissa). Lorauta kukintojen päälle öljyä ja omenasiiderietikkaa, sekä ripota sopiva määrä merisuolaa. Hiero ja purista nyt puhtailla käsillä kukintoja. Raasta porkkana hienoksi (tai käytä edellisen reseptin mehustuksen kuituosa). Paahda cashew pähkinöitä kuumalla pannulla. Halkaise avokadot ja lusikoi niistä liha tehosekoittimen kannuun jossa yhdessä aurinkokuivattujen tomaattien kanssa blendaa niistä tasainen massa. Lisäämällä hiukan vettä saadaan tahnasta juoksevampi. Sekoita nyt kaikki ainekset yhteen rasvaiseksi herkkumätöksi.

 

Snickers Patukat (täältä resepti)

Tällä reseptillä valmistuu kuusi hyvänkokoista suklaapatukkaa. Aloitetaan!

PEHMEÄ NOUGAT

2.0 dl manteleita
2.0 dl macadamiapähkinöitä
0.5 dl hunajaa
1 tl aitoa vaniljaa
0.5 tl laadukasta suolaa

Jauha mantelit jauheeksi tai käytä valmista mantelijauhoa. (Jauhatin idätettyjä ja uudelleen kuivattuja marconamanteleita)

Jauha myös macadamiapähkinät ja sekoita joukkoon hunaja ja mausteet. Tarkista maku.

Pyörittele taikinasta pingispallon kokoisia paloja ja muovaa ne suorakaiteen muotoisiksi. Jos sinulla on asiaankuuluvat patukkamuotit, käytä niitä. Patukkamuotilla saa todella siistin muodon ja ne nopeuttavat valmistusta huomattavasti, mutta handmade-look ei ole myöskään pahasta.

Laita nougatpohjat vetäytymään pakkaseen toffeen valmistuksen ajaksi.

TOFFEE

2.0 dl pehmeitä taateleita, poista kivet
1.0 dl vettä
3 rkl lucuma-jauhetta
1 rkl kookosöljyä tai sulaa kaakaovoita
1 tl aitoa vaniljaa
0.5 tl laadukasta suolaa

Aja kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi seokseksi.

Lusikoi toffeeta nougatpohjien päälle tasaisesti.

Lisää päälle kerros villimaapähkinöitä.

Laita patukat vetäytymään pakkaseen raakasuklaan valmistuksen ajaksi

 

SUKLAAKUORRUTUS

150g kaakaomassaa raastettuna
75g kaakaovoita raastettuna
1 rkl hunajaa
4 tippaa vaniljasteviaa tai enemmän hunajaa aidon vaniljan kera
3 rkl vapaavalintaisia lääkinnällisiä yrttejä, itse käytin He Shou Wuta, Gynostemmaa sekä Mucunaa

Laita hyvää musiikia soimaan, ellei tässä vaiheessa jo ole.

Laita syvä kulho lämpimään vesihauteeseen lavuaariin tai hellalla olevaan isompaan kattilaan. Laita kulhoon raastettu kaakaomassa sekä kaakaovoi ja anna niiden sulaa nestemäiseksi.

Lisää kulhoon muut ainekset ja sekoita tasaisesti yhteen. Tarkista maku, itse pidän yrttisestä suklaasta.

Anna seoksen jäähtyä sen verran, että saat lusikalla vedettyä häviävän kuvion suklaan pintaan.

Käytä pakkasesta jähmeät patukat suklaassa ja lusikoi suklaata niiden päälle. Kylmyys saa suklaan jähmettymään nopeasti patukoiden pintaan.

Laita valmiiksi kuorrutetut patukat vielä hetkeksi pakkaseen ennen tarjoilua.

Jos kuorrutesuklaa tuntuu kovettuvan liiaksi astiassaan, laita se hetkeksi takaisin vesihauteeseen.

Tarjoilua varten voit halkaista patukat puoliksi. Nauti hyvillä mielin makeasta elämästä näillä luonnon karkeilla kera suuren kupillisen höyryävää pakuriteetä.

 

 

Ricotta salata ja porkkana-linssisalaatti Resepti Fanni & Kaneli

AINEKSET

2 annosta
2 rkl oliiviöljyä
2 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl porkkana
500 g vihreitä linssejä (säilyke)
1/2 kpl punasipuli
50 g fetajuustoa (tai ricotta salata -juustoa)
3 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunankuoriraastetta
1 rkl kapriksia
tuoretta korianteria

TEE NÄIN 

Kuumenna öljy paistinpannulla keskilämmöllä. Kuullota hienonnetut valkosipulinkynnet parin minuutin ajan kunnes ne pehmenevät.

Lisää pannuun reiluiksi viipaloiksi pilkotut porkkanat. Paista porkkanoihin kullankeltainen paistopinta.

Huuhtele ja valuta linssit. Lisää ne pannulle ja kääntele lämmöllä muutama minuutti. Ota pannu liedeltä.

Lisää joukkoon suikaloitu punasipuli ja juuston murut.

Sekoita salaattiin sitruunamehu, hienoksi raastettu kuori ja kaprikset. Ripottele päälle tuoretta korianteria.


GRANOLA (resepti täältä)

1 dl hunajaa
4 rkl neitsytkookosöljyä
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
ripaus merisuolaa
5 dl luomukaurahiutaleita
pähkinöitä, esimerkiksi pekaani- ja cashewpähkinöitä
1 dl kookoshiutaleita
kurpitsan- ja seesaminsiemeniä

Kiehauta siirappi, öljy ja mausteet kattilassa. Mittaa suureen kulhoon kaurahiutaleet, pähkinät, kookoshiutaleet ja siemenet. Sekoita siirappiseos kuiviin aineksiin. 
Kaada seos pellille leivinpaperin päälle. Kuivata seosta noin 170-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Sekoita välillä. Granola on valmista, kun se on kullankeltaista. 
Anna granolan jäähtyä pellillä. Säilytä ilmatiiviissä astiassa huoneenlämmössä. Granola säilyy ainakin kuukauden.



Intiaanipiparit (Olga Temosen Emäntänä Olga-kirjasta)

150g voita
1,5 dl intiaanisokeria
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
4 dl puolikarkeita spelttijauhoja

1. Hiero pehmeään voihin sokeri.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää voi-sokeriseokseen.
3. Muotoile taikinasta pitkula, viipaloi se kiekoiksi.
4. Litistä kiekot haarukalla pellille leivinpaperin päälle (huom! lasten lempihommaa)
5. Paista 200 asteessa 8-10 min.

KARPALO- & MANTELIFUDGE, n. 50kpl (Leivotaan 7/2014)

2 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
1 dl siirappia
3 rkl kaakaojauhe
1 dl manteleita
1 dl kuivattuja karpaloita
2 rkl voita
2 tl vaniljasokeria
1-2 maustemittaa suolaa

Sekoita kerma, sokeri, siirappi ja kaakaojauhe kattilassa. Keitä kunnes seoksen lämpötila on 125 astetta. Hienonna mantelit ja karpalot. Ota kattila levyltä. Lisää voi, vaniljasokeri ja suola. Sekoita. Lisää mantelit ja karpalot ja sekoita voimakkaasti 4-5 min.
Kaada taikina n. 20 x 20 cm kokoiseen leivinpaperoituun vuokaan. Laita fudge jääkaappiin väh. tunniksi. Paloittele jähmettynyt fudge kuutioiksi.

SIEMENKEKSI (resepti täältä)

2 dl auringonkukansiemen
1 dl pellavansiemen
1 dl chiasiemen
1 dl seesaminsiemen
1 dl tattarilese
150 g hasselpähkinää
200 g kuivahedelmiä (tässä päärynää, karpaloita ja rusinoita)
3 tl perunajauhoa
1 tl puhdistamatonta suola
1 tl caylon kaneli
1/2 tl neilikka
1/2 tl inkivääri
ripaus muskottipähkinää
2-3 rkl hunaja
5 luomukananmuna

Hienonna kuivat aineet tehosekoittimessa kahdessa erässä. Lisää kulhossa muruseokseen munat ja hunaja, ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä kostutetuin käsin uunipellille. Pistele haarukalla ja paista noin 200 asteessa 12-15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kivan värin. Ota uunista ja leikkaa paloiksi. Käännä palat ylösalaisin ja laita ne takaisin uuniin kuivumaan jälkilämpöön. Luukku auki




Raakasuklaa

80 g kaakaovoita
2 rkl kotimaista hunajaa
5 rkl raakaa kaakaojauhetta
2,5 rkl lucuma-jauhetta
1,5 rkl maca-jauhetta
1 dl raakakaakaonibsejä (kannattaa murskata)
1,5 rkl kookosöljyä
Ripaus laadukasta suolaa
Piparminttuöljytippoja
Mausteita maun mukaan (vanilja, kaneli, chili, murskatut pähkinät, goji-marjat, mulperinmarjat jne.)

Sulata kaakaovoi vesihauteessa juoksevaksi ja lisää loput raaka-aineet sekoittaen massa tasaiseksi lusikkaa tai vispilää hyödyntäen. Kaada massa sopiviin suklaamuotteihin tai lautaselle ja pakasta 15-60 min.



Focaccia pellillinen (resepti täältä)


3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
25 g tuoretta hiivaa
1,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 prk suikaloituja aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen
kuivattua rosmariinia tai muuta yrttiä maun mukaan

päälle
1/2 dl oliiviöljyä
sormisuolaa reippaasti
tuoretta rosmariinia

Ripottele hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna liueta. Sekoita joukkoon myös aurinkokuivatut tomaatit öljyineen, hunaja ja suola. Lisää jauhoja pikkuhiljaa. Vaivaa taikina käsin tai yleiskoneella ainakin 5 minuuttia. Kohota liinan alla 30 min.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi reippaalla öljyllä. Kumoa taikina ja levitä taikina painelemalla käsin pellille. Kohota liinan alla vielä 30 min.